Tämä uusi koti (periaatteessa Miehen koti, mutta kuitenkin yhteinen) on niin ihana. Vaikka vielä lauantaina täällä oli ihan hurja kaaos ja pahvilaatikoita joka paikassa, silti tuntui siltä, että tämä on nyt Koti. Kirahvit ovat päässeet paikalleen kirjahyllyn päälle, muutama on vielä soluasunnossa mutta eivätköhän nekin tänne pian muuta. Laskin, että niitä on jo yli kymmenen, varmaan kohta 15!

Pääsin lauantaina töistä 12.30 ja kurvasimme sohvaostoksille. Aikaa ei ollut paljon, sillä liikkeet menivät kiinni jo kolmelta tai neljältä. Askossa kierreltyämme näimme yhden ihan kivan (muttei täydellinen), sohvan jonka hintalapussa luki 835 euroa. Liikaa siis meidän budjetillemme, kun tavoite oli 700 euroa ja ehdoton yläraja 800. Meillä oli kuitenkin muutossa saatu -25% alennuskuponki, jolloin tuolle "ihan kivalle" olisi jäänyt hintaa alle 630 euroa. Mietimme kuitenkin, että niin kiva se ei ole, että ehkä lähdetään Sotkaan, kun kukaan ei tullut meitä edes palvelemaan. Juuri kun olimme lähdössä pois, myyjä tuli kysymään että tarvitsemmeko apua, ja mietin hetken että sanonko että "ei, me katellaan vaan" vai sanonko että sohvaa ollaan etsimässä. Sanoin kuitenkin, että tuota sohvaa ihailtiin ja myyjä sanoikin että siitä on tosi hyvä tarjous, että se maksaa 499 euroa! Askossa oli synttäripäivät menossa, ja ilmeisesti menossa tuollaisia tarjouksia, mitä ei missään lue, vaan tulee ilmi vasta myyjältä kysyttäessä. Tuo hinnanpudotus pisti miettimään, sillä kauppa oli enää puoli tuntia auki, ja emme olisi ehkä enää ehtineet takaisin, jos olisimme lähteneet käymään vielä Sotkassa. Teimme siis pikaratkaisun, että tämä sohva ostetaan, koska täytti kriteerit ja hinta oli ihan uskomattoman halpa alkuperäiseen verrattuna! Torstaina tulee siis uusi tummanharmaa divaanisohva kotiinkuljetettuna puhdistusaineen kera, jipii!

Ihan kiva, koska telkkaria on aika tympeä katsoa keittiön puutuoleilta...

Koska sohvakaupat menivät noin sutjakasti, lähdimme kuitenkin vielä sinne Sotkaan (se oli neljään asti auki). Siellä ei tuntunut olevan oikein mitään kivaa, tai ainakaan sellaista mitä olisimme tarvinneet. Yksi arkkupöytä minua houkutti, mutta se ei kuitenkaan ollut ihan sellainen mitä halusimme, niin päätimme lähteä pois. Lähtiessämme myyjä kysyi että löytyikö mitään, ja totesin että ei oikein, että kämpän koko rajoittaa aika paljon ostoksia. Myyjä siihen totesi, että kannattaa aina kysyä,että huonekaluista voi olla eri koko- ja värivaihtoehtoja, kun kaikkea ei voi laittaa esille. Päätin sitten kuitenkin kysyä yhdestä toisesta arkkupöydästä, saisiko sitä valkoisena. Ei saanut, mutta sitten siellä oli vielä kolmaskin arkkupöytä, jota en ollut huomannut, jonka saisi kuultovalkoisena. Se oli neliön muotoinen, molemmilta puolilta aukeava arkkupöytä mustilla vetimillä ja kulmaraudoilla, ja oikeasti tosi kivan näköinen. Mietimme ja pohdimme, sillä hintaa jäi kuitenkin 160 euroa (lähtöhinta 250) eikä alunperin ollut tarkoitus sohvapöytää ostaa.

Muuttoa varten purkaessani meidän entistä, Ikean halpaa sohvapöytää sain siitä vahingossa, mitenkään kovasti vääntämättä kulmaraudan poikki. Sitä miettiessämme totesimme, että sama kai on ostaa uusi kunnollinen pöytä, kun se entinen kerta meinaa hajota kasaan ja olen monta vuotta arkkupöydästä haaveillut. Arkkupöytä lähti siis mukaan, ja nyt olen siitä kyllä niin onnellinen, että olisi jäänyt harmittamaan, jos ei oltaisi sitä ostettu!

Pitää varmaan yrittää tänne blogiinkin ottaa tästä meidän kodista kuvia, kunhan joskus kaikki tavarat ovat paikoillaan :) Vielä olisi ostoslistalla ainakin pyykkikori ja Kastehelmi-tuikkukipot sekä koristetyynyt uudelle sohvalle.

Terkkari ei olekaan vain terkkari

Pitkästä aikaa päivitystä, tällä kertaa ammattiylpeydestä. Ennen kuin olin hakemassa korkeakouluun, en pahemmin arvostanut sairaanhoitajia enkä terveydenhoitajia. Varsinkin terkkareista oli sellainen mielikuva, että hittoakos nuo tuolla koulussakaan oikeasti tekevät, muuta kuin istuvat päivät pitkät ja antavat buranaa jos tarve vaatii. Kylläpä olin väärässä, enkä silloin edes tiennyt, että terkkarit ovat myös sairaanhoitajia.

Vielä kouluun haettuani ajattelin,että ikinä en aio jäädä terkkariksi enkä varsinkaan sairaanhoitajaksi, että minun tähtäimeni on pikkuisen korkeammalla kuin lähiön neuvolassa. Olin taas väärässä, mutta en ihan yhtä paljon.

Nyt kun olen opiskellut reilun puolen vuoden ajan, on ajatusmaailma muuttunut. Kun joku kertoo tehneensä sairaanhoitajana töitä monta kymmentä vuotta ja vaikka minkälaisissa paikoissa, olen ihan että vau, onpa sinulla hieno ura. Siitä kyllä edelleen olen samaa mieltä, että en aio jättää kouluttautumistani vain terveydenhoitajan tutkintoon, mutta se ei johdu siitä, että terkkarin ammatissa olisi jotain vikaa, tai että en voisi siinä työssä viihtyä.

Haluaisin kuitenkin ehkä olla tekemässä projekteja ihmisten terveyden edistämiseksi, tai vaikkapa vaihtoehtoisesti olla kouluttamassa Suomeen entistä parempia hoitajia tulevaisuudessa, omalla työpanoksellani. Jo nyt tiedän monta asiaa mitä tekisin toisin - ja mitä tekisin samoin - kun mitä minä olen koulussa kokenut ja saanut kuulla.

Suomen terveydenhoitajaliitosta koululla vieraillut puhuja sai minut entistä paremmin ymmärtämään, kuinka hurjan laaja-alainen osaaminen ja tietämys terveydenhoitajilla on, ja missä kaikkialla oikeasti voi olla töissä pelkillä terveydenhoitajan papereilla,vaikkei yliopistoa tai ylempää ammattikorkeakoulua olisi käynytkään.

Samassa tilaisuudessa vahvistui entisestään olo, että en ole väärällä alalla, vaikken vielä ole ihan varma, mitä tulevaisuudessa työkseni tulenkaan tekemään. Ja se jos mikä tuntui helpottavalta. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä,että opiskelemalla koulussa, josta en ole "ihan varma", vien joltain motivoituneemmalta toiselta mahdollisuuden opiskella. Eikä tarvitse miettiä että "aikaa on mennyt näin paljon, haut alkaa ihan kohta, en tiedä mihin kouluun hakisin vai haenko minnekään".

Nyt on ihan toisenlainen motivaatio opiskella, vaikka nämä sairaanhoitajavaiheen opinnot eivät mitään suosikkijuttuja olekaan. Maali häämöttää siellä jossakin  :)

Loppumista ja uuden alkua

Kesä, tai ainakin kesätyöt ovat kohta ohi, ensi viikko on viimeinen työviikko. Hurjan nopeasti on aika mennyt, ja paljon olen uutta oppinut kesän aikana! On jo ikäväkin ihanaia luokkatovereita ja niinkin myöhäisiä aamuja kuin kahdeksan luentoja. (Töissä kun aamuvuoro alkaa 6.30)

Syksyllä alkaakin uudet kuviot, kun mies muuttaa toiseen kaupunkiin työn perässä. Välillä on haikea fiilis, mutta ehkä pieni opiskelijaelämä ei tee pahaa minullekaan. Miehen työpaikan läheltä saatiin ihana iso (meidän mielestä iso eli 51,5 nelilötä) asunto ja minulle solu tyttökämpästä :) Ihana päästä laittamaan uusia koteja!

Nyt on ensimmäinen vapaa viikonloppu kuukauteen ja tulin moikkaamaan parasta ystävääni T:tä - ihana nähdä pitkästä aikaa! Eilen ajelin 250 km ilman taukoja, illalla kiertelimme kaupungilla, söimme kiinalaista ruokaa ja ylihintaista pehmistä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli suorastaan lomafiilis, vaikken minä tiedä mitä se semmoinen loma on. Tuo ainoa vapaa viikkokin kun taitaa mennä sen avoimen yliopiston kurssin kanssa...

Tosiaan, ensimmäinen vapaa viikonloppu pitkään aikaan ja heräsin puoli kuuden aikaan kun T meni kuuteen töihin. Ihanaa kerrankin vain istua aamulla rauhassa, juoda kahvia, käydä suihkussa ja lukea blogeja tietäen, että ei ole mikään pakko ehtiä minnekään.

Välillä vain ymmärtää, että on onnellinen näin, vaikkei elämä täydellistä olekaan.

Kesä katoaa käsistä

Juhannus tuli, oli ja meni. Hyvää ruokaa ja parempi sauna anopin veljen mökillä! Lauantai ja sunnuntai töissä - tuplapalkalla, kelpaa kyllä !

Tässä kuussa minulla on ollut ruhtinaallisesti kahden päivän vapaita, mutta enimmäkseen eri aikaan Miehen kanssa, joten ei niitä ole hirveästi osannut hyödyntää, kun en yksin täällä osaa mennä mihinkään tai tehdä mitään ihmeellistä.
Sen verran kuitenkin olen vapailla saanut aikaiseksi, että ensimmäinen viidestä terveyden edistämisen esseestä on loppusilausta vaille valmis. Nyt pitäisi kiriä tahtia, kunhan vain loput kirjat ilmestyisivät hyppysiini lähikuntien kirjastoista. Onneksi (ja harmiksi) seuraava lista oli lähes kolme viikkoa täynnä ykkösvapaita, listan lopussa olevaa kahta päivää lukuunottamatta. Niillä ykkösvapailla taas sitten onkin aikaa istua koneen ääressä ja opiskella. Ei varmaan tänä kesänä tule hirveästi kesästä nautittua...Mutta tämä taisi olla odotettavissakin. Kiva että on töitä ja vielä kivempi saada palkkaa. Ensimmäinen palkka tuleekin tällä viikolla, jipii! Hankintoja onkin listalla jo miljoona.

Farkut:  Vaaleaa vai tummaa, pilliä vai suoraa, siinä vasta kysymys.

Tai joku yllättäjä:
(kuvat zalando.fi)



Kesälipokkaat, unelmana Ecco flash, todellisuus voi olla jotain muuta.




Uuteen kotiin jotain kivaa. Vaikka sohva, arkkupöytä ja kastehelmi-tuikkukippoja


Niin, se uusi kotikin olisi kiva. Ostaa tosin emme aikoneet, vaan vuokrata.

Toinen viikko työmaalla.

Nyt on Miehen ja hänen veljensä valmistujaisjuhlat juhlittu. Onnistuneet oli, ja syytä oli ollakin, sen verran oli vaivaa nähty... Yksi juhlien hyvä puoli on, että ruokia jää aina yli, ja seuraavankin viikon saa herkutella hyvällä omallatunnolla kun "kyllä nää pitää nyt pois syödä, muuten pilaantuu!"

Aloitin työt maanantaina yksityisessä hoitokodissa ja olen kyllä tykännyt. Vielä on vähän (välillä vähän enemmän) pihalla, ja jotkut asiat jännittää. En ole kuitenkaan mokannut mielestäni mitenkään pahasti, eikä kukaan ole antanut huonoa palautetta. Olen kyllä ihan oikeasti yrittänytkin parhaani ja tehdä vaikutuksen, koska olisihan se ehkä mukava jos syksylläkin saisi vaikka keikkahommia.... Ja jos tuolta saisi suositukset, niin ei niistäkään haittaa olisi.

Toinen työn hyvä puoli on raha. Tässä on kärvistelty reilu kuukausi aika minibudjetilla ja hermo alkaa kohta mennä, kun mitään ylimääräistä ei oikeasti voi ostaa. Mies oli kyllä ihana ja maksoi minulle hiustenleikkuun ennen juhlia, etten ihan harakanpesältä näyttänyt... Innokkaana odotan reilun kahden viikon päässä siintävää palkkapäivää!

Juhlahumun jälkeen alkaa normaali arki, ja se on nyt ihan tervetullutta. Saa vain olla ja nauttia kesästä ja tehdä mukavia juttuja. Ei olla edes piknikille ehditty tänä kesänä...!

Koko kesä anoppilassa

Alkuviikosta armoton pakkaus ja kämpän raivaus ja keskiviikkona neljän jälkeen armas Nissanimme kurvasi täydessä lastissaan anoppilan pihaan. Täällä sitä ollaan, pikkukylässä, jonka asukasmäärä kyllä tuplaantuu kesällä mökkiläisten ansiosta. Jo ensimmäisinä päivinä on huomannut, että täällä ei ole kuolemanhiljaista, mutta silti ihanan rauhallista. Eilenkin kun kävimme miehen kanssa lenkillä, ei tainnut kävellen tulla yhtään ihmistä vastaan, ja autollakin vain muutamia. Aika auvoisaa.

Ensimmäistä kertaa harkitsin lisääväni blogiin itse otettuja kuvia, jos vaikka onnistuisi näistä maisemista saamaan jotain irti. Sellainen moka kyllä kävi, että yhtään varsinaista kameraa ei pakattu mukaan, mutta ehkä iPuhelimellakin pärjää.

Tänään olen lähdössä edustamaan Maailmankauppaa ja viettämään osaltani kansainvälistä reilun kaupan viikkoa. Nissankin muistuttaa ilmastonsa puolesta ihan Rio de Janeiroa, reilun kaupan viikon päätapahtumapaikkaa, ilmastointia kun ei ole...

Ajan muuten ensimmäistä kertaa noin pitkää matkaa (yli 200 km?) yksin. Himppasen jännittää....

Ihanaa viikonloppua itse kullekin!

Motivaatio hukassa

Koulu ei kiinnosta pätkääkään,tällä viikolla viihdyin siellä yhteensä huimat 8 tuntia. Kahden päivän aikana. Ei napostele, kun kesä jo häämöttää ja kurssit alkaa olla lopuillaan ja koulupäiviäkin on niin vähän... Todellisuutta kuitenkin on, että vielä on tekemättä 1 palautettava tehtävä, yksi näyttö ja 4 tenttiä. Että kirjan olisi hyvä eksyä käteen....

Kuitenkin sain jo elämäni ensimmäisen vitosen! Ja se napsahti terveydenhuollon ohjaus- ja palvelujärjestelmät -kurssista. Sehän olikin mielestäni aika turha kurssi, ja arvosana tuli yhden työn perusteella, mutta onpahan kuitenkin. Harmi vain, että arvosana ei tule näkyviin opintorekisteriin vaan sinne tulee kahden kurssin keskiarvo, mikä onkin vain 4, kun yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kirjatentistä tuli 3.

Isi ja Mies lähtivät kahdestaan kaupoille (mm.hakemaan varaosia Nissaniin, jotta se kulkisi taas hetken aikaa...) ja minä jäin kotia ihmettelemään.

Pitäisi jo suunnitella kovaa kyytiä Miehen valmistujaisia, anoppi lykkäsi ilmeisesti vastuun ainakin salaateista ja kaiketi juustokakuistakin minulle... Ihana päästä leipomaan, mutta juhlia varten leipominen tuottaa ihan järjetöntä stressiä,kun olen aina varma, että joku epäonnistuu ja varaan tarpeita kaksin-kolminkertaisen määrän, että voin tehdä uudestaan tarvittaessa :D

Isin lisäksi myös Isin kissa on ihastunut Mieheen. Minua ei enää huomatakaan, vaan Miestä seurataan häntä pystyssä ja *kurrrr* ääntä pitäen, jos tippuisi herkkuja.

Eilen kun miehet puuhasivat auton kimpussa, minä istuttelin kasvihuoneeseen kasveja. Vähän meinasi innostua,kun siellä saa myllätä ja tilaakin on vähän reippaammin kuin ruukkujen kanssa kotona sählätessä. Nyt on muutama rivi porkkanaa ja perunaa ja kaistaleet persiljaa,tilliä,timjamia, basilikaa,salaattia.... Siemenet vaan ovat vanhoja kaapin perukoilta löydettyjä, joten saapa nähdä,itääkö yksikään!